24.3.16

Lupaus.net: levyarvostelu

Lupaus.net -sivustolla 23.3.2016 julkaistu levyarvostelu Laulakaa uusi laulu -CD:stä. 

Espoosta kotoisin oleva lauluyhtye Risto Huvila & Uusi laulu julkaisi debyyttialbuminsa viime vuoden lokakuussa. Risto Huvilan säveltämät ja sanoittamat laulut ovat saaneet inspiraationsa Raamatusta ja suurimmalle osalle kappaleista löytyy suora linkki esim. Psalmien kirjaan. Laulujen selkeät ja koskettavat sanoitukset tuovatkin Jumalan armon ja rakkauden erinomaisen lähelle kuulijaa.
Pianon ääressä viihtyvän yhtyeen vetäjän ohella lauluryhmän kokoonpanoon kuuluu kolme laulusolistia. Pianon tukena levyllä kuullaan myös kitaraa, bassoa ja rumpuja sekä osassa lauluista myös puhallin- ja jousisoittimia. Soittajat ja laulajat hoitavat tehtävänsä kohtuullisen varmalla ja hyvällä otteella. Risto Huvilan pääasiassa melodian yläpuolella kulkeva herkkä stemmalaulu jää mieleen luoden ikään kuin koskettavan sivujuonen kappaleiden melodioiden ympärille. Pianosäestyksen vahva osuus musiikissa on mukavan rauhoittava ja muutenkin soitto jää mukavasti taustalle päästäen laulun ja sanoman etualalle.
Levyn laulut edustavat melodioiden ja sovitusten osalta ns. perinteisempää seurakuntamusiikkia, jota on pääasiassa totuttu kuulemaan sunnuntaipäivien Jumalanpalveluksissa ennen ja jälkeen saarnan. Osaltaan tähän mielikuvaan vaikuttaa luonnollisesti se, että sanoitusten lähtökohdat ja aiheet ovat niin vahvasti Raamatusta lähtöisin, että tämän hetken kristilliselle musiikille ominaisempi kevyempi kerronta ei saa sijaa. Käytännössä lyhyesti ilmaistuna siis Jumalan olemusta ja rakkautta sekä Jeesuksen nimeä korotetaan häpeilemättä, ylistäen ja kiittäen. Hyvä näin.

Mieleenpainuvin kappale

Levyn avauskappale Tahdon ylistää ei jätä mitään epäselväksi: Ensimmäinen, viimeinen Hän on. Muutenkin avauskappale toimii hienosti ja kuuluu ehdottomasti levyn parhaimmistoon. Laulu on juuri niin mieleenpainuva kuin levyn ensimmäisen kappaleen pitääkin olla. Lisähuomiona todettakoon, että nimikappaleen trumpettisoolo on myös kuuntelemisen arvoinen.

Yhteenveto

Risto Huvilan laulut ovat nokkelia, mutta toisaalta melko tavanomaisia käänteineen. Sanoituksissa ote on harvinaisen väkevästi kiinni Jumalan Sanassa ja laulut ovat rakenteeltaan sekä sovitukseltaan ehyitä. Runsaampi yksinlaulu siellä täällä olisi nostanut sekä säkeistöjen että kertosäkeiden osalta merkitystä ja mieleenpainuvuutta. Myös muutaman kappaleen osalta rauhallisempi ja viipyilevämpi eteneminen olisi voinut tuoda enemmän syvyyttä tulkintaan.
Lauluyhtyeen kappaleet toimivat erinomaisesti pienen lauluryhmän ja miksei isommankin kuoron tulkitsemina. Joka tapauksessa musiikki kohottaa mielen ja ajatukset kohti taivasta kehoittaen ylistämään ja korottamaan Hänen nimeään.