28.10.12

Askeleet yliluonnolliseen...

Lähetyssaarnaaja-evankelista Marko Selkomaa piti viikonlopun pituisen kokoussarjan Espoon helluntaiseurakunnassa 19-21. lokakuuta 2012. Uusi laulu oli mukana sunnuntain jumalanpalveluksessa 21.10. ja esitti mm. Yliluonnolliseen-kappaleen (sanat alla), jonka Risto kirjoitti heinäkuussa 2012 Uuden laulun ollessa ensimmäistä kertaa yhteistyössä Markon kanssa Helsingin Lähetysseurakunnassa.

Marko Selkomaan tilaisuuksissa on raportoitu tapahtuneen samanlaisia ilmiöitä kuin Niilo Yli-Vainion aikana 1970-luvulla, ja hänen kokouksissaan on todistettavasti parantunut useita sairaita. Myös Espoon tilaisuuksien jälkeen on raportoitu parantumisia.
 
Marko on kirjoittanut kokemuksistaan kirjat Anna Pyhän koskettaa (2010), Parantakaa sairaita (2011) ja Askeleet yliluonnolliseen (2012), joissa hän kirjoittaa Jumalan yliluonnollisesta voimasta arjen keskellä.
 
Marko on ollut Thunder Bayn suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina Kanadassa viimeiset 13 vuotta, mutta syksystä 2012 alkaen hän on siirtynyt julistamaan ja opettamaan evankeliointikampanjoissa ja pastorikonferensseissa eri puolilla maailmaa.
 
Lisätietoja Marko Selkomaan toiminnasta ja tulevista tilaisuuksista:
 
Yliluonnolliseen
Säv. & san. Risto Huvila
 
Kerto:
Yliluonnolliseen, Pyhä Henki meitä johtaa,
Herran pyhyyteen, missä taivas meitä kohtaa
Henki helluntain, saavu tänne vain
Yliluonnolliseen, minun askeleeni johda
 
Säkeistöt:
Tahdon uskaltaa, ottaa askeleen
Tahdon puhaltaa, liekkiin armolahjan
Tahdon tuntea, suuren ylösnousemuksen,
vapautuksen voiman, joka Jeesuksessa on
 
Herra autathan, epäuskossa
Pelon poistathan, jotta uskaltaisin
Anna ymmärrys, jotta oman osuuteni hoitaisin
ja aikaa, sinun kanssa viettäisin
 
Tahdon saavuttaa, koko täyteyden
tahdon tekoja, tehdä Jeesuksen
Kaikki lupaukset, mitä Raamatussa onkaan
tahdon vastaanottaa, jotta Sinut tuntisin