3.12.14

Suuri Joulun lapsi -hyväntekeväisyyskonsertti Alppilan kirkossa 9.12. klo 19

Nyt viimeistään on aika merkitä kalenteriin yksi joulunajan tärkeimmistä menovinkeistä: Operaatio Joulun Lapsi huipentuu vuoden 2014 osalta suureen hyväntekeväisyyskonserttiin Alppilan kirkossa 9.12. klo 19. 

Joulutunnelmaa ovat luomassa vuoden 2006 tangokuningatar Elina Vettenranta säestäjänsä Janne Maaralan kanssa, Pekka & Arja Simojoki, kanteletaituri Ida Elina sekä Risto Huvila & Uusi laulu. Konsertin juontaa Patmos-radiosta tuttu Satu Panula.

Mikä parasta, konserttiin on vapaa pääsy ja sen yhteydessä kerätään kolehti Romanian lasten auttamiseksi. 

Olemme Uuden laulun kanssa olleet mukana Operaatio Joulun lapsessa jo vuodesta 2010 alkaen ja vuosi vuodelta olemme saaneet todistaa kampanjan kasvamista ja laajenemista halki Suomen ja nähdä, kuinka yhä useammat ihmiset ovat alkaneet osoittaa rakkauttaan kaikenlaisessa puutteessa eläviä lapsia kohtaan joulupakettien muodossa. 

Tulethan sinäkin kanssamme laulamaan kauneimpia joululauluja - uusia ja vanhoja - ja antamaan tukesi Romanian köyhimmille lapsille. Ja otathan myös ystäväsi mukaan.