29.9.13

Operaatio Joulun Lapsi: On aika herätä auttamaan - ja pakata 22.000 pakettia Romaniaan!

Operaatio Joulun Lapsi on kansainvälinen yli sadassa maassa toteutettava joulukeräys, jonka toimeenpanija Suomessa on Patmos Lähetyssäätiö vuodesta 1995. Operaation kansainvälinen yhteistyökumppani on Samaritan’s Purse, jonka yhteistyökumppanit yli sadassa maassa ovat vieneet sanomaa joulun lapsesta kenkälaatikkolahjojen välityksellä jo 20 vuotta ympäri maailman saavuttaen huiman 100 miljoonan lahjan rajapyykin vuonna 2012. 

Vuonna 2012 Suomesta lähti yhteensä 18.000 pakettia mutta nyt (v. 2013) tavoitteena on lähettää matkaan kaksi rekkakuormallista eli yhteensä n. 22.000 joulupakettia. Pakettien vastaanottajat ovat romanialaisia leikki- ja kouluikäisiä lapsia, jotka elävät kaikenlaisen puutteen keskellä hökkeleissä ja maalattiaisissa majoissa, tai heidän kotinaan on tuberkuloosisairaala tai muu lastenlaitos.

Paketeissa olevat pehmolelut, hygieniatuotteet, vaatteet ja koulutarvikkeet ilahduttavat lapsia ja kertovat, että he ovat arvokkaita eikä heitä ole unohdettu. Jokaiselle lahjan saajalle annetaan myös pieni vihkonen, jossa kerrotaan joulun ihmeestä, Jeesuksesta.

Risto Huvila Markku Vuorisen haastateltavana Vanhassa kirkossa 22.9.2013.
Tarja Piirainen, Kristina Vakkilainen ja Jaana Huvila seuraavat tilannetta...
Uusi laulu on ollut mukana Operaatio Joulun Lapsen tapahtumissa vuodesta 2010. Ensimmäisinä vuosina kummeina olivat Risto ja Jaana Huvila, mutta 2012 päätettiin lähteä kummiksi koko Uuden laulun voimalla, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Tänä vuonna saimme olla mukana Operaation avaustilaisuudessa Helsingin Vanhassa kirkossa 22.9.2013, jonne saimme lisävahvistukseksi upeat viulustit Päivyt Mellerin ja Satu Räsäsen. 

Avajaistapahtumassa oli Uuden laulun lisäksi musiikkivastuussa mm. Tuula & Valfrid Åkerlund sekä Hannu Grönroos. Puhujavieraina olivat MEP Hannu Takkula ja Bukarestin kristillisen keskuksen johtaja Ioan Ceuta. Tilaisuuden juonsi Markku Vuorinen.

Vuoden 2012 Operatio Joulun Lapsen kampanja-avauksessa ensiesityksensä sai silloin uunituore Riston kirjoittama Kun kaikki hyvin on -kappale, jonka kertosäkeistössä kiteytyy Uuden laulun motiivi olla mukana tässä kampanjassa:

Kun kaikki hyvin on, ymmärrän, mä oman vastuun silloin suuremman
Niin moni nälkäisenä menee nukkumaan, ja epätoivo kyyneleet saa vuotamaan
On aika herätä auttamaan, ja tehdä jotain mikä vaikuttaa
Niin silloin heijastamme Herran rakkautta, kun välitämme toinen toisista

Uusi laulu haluaa olla mukana jakamassa Jumalan rakkautta käytännöllisellä tavalla Operaatio Joulun Lapsen kautta. Saakoon rukouksin tehty lahjapaketti virittää uuden laulun myös Romanian lasten ja heidän perheittensä elämässä.

Muistathan, että pakettien viimeinen palautuspäivä on 10.11. Pakkausohjeet, keräyspisteet ja lisätiedot löydät os. www.joulunlapsi.fi